Mää oon tehnyt montamonta käsityötä valmiiksi, mutta en voi esitellä niitä blogissa vielä! PÖH. Deadlineja on kaksi; osan käsitöistä voin esitellä perinteisesti vasta joulun jälkeen ja osan sitten, kun mahavauvan sukupuoli on selvinnyt ystäville ja tutuille (hahhaa, vielä saatte odottaa!). Ja selviäähän se meillekin varmuudella vasta synttäripäivänä. :)
Jotta nyt jotakin tänne saisin näytille, niin tässä on sukat, jee!
Oon tykänny hirveesti viime vuonna tekemistäni raitasukista, joten tein pikkasen vastaavat pitkävartiset sukat raidoittamalla Noro-lankaa kerän alusta ja lopusta. Oikeestihan mää en yleensä raski ostaa näin kallista lankaa, mutta kerran oli puolella hintaa!
Koklasin eka kertaa tehdä raidan vaihdosta hieman huomaamattomamman neulomalla uudella värillä eka kerroksen normaalisti, mutta tokalla kerroksella neulomalla myös edellisen kerroksen silmukan. Eli kaksi silmukkaa päällekkäin. Koska oli noin kehno selitys, täältä löytyy myös video. :D Värinvaihdosta ei edelleenkään tullut huomaamaton, mutta kuitenkin huomaamattomampi. Paitsi varren lisäyksien kohdalla en jaksanut pähkäillä, miten ne saisi siistimmäksi.
Nonni nyt on sitten tehty sukasta asiaa, jospa joskus pääsen esittelemään muutakin!