Tässä vielä kuva sukkien alkuperäisestä kuvioinnista.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Sukkien pelastuspartio
Tässä vielä kuva sukkien alkuperäisestä kuvioinnista.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Bambi
Hassustihan kuva on kantokahvan alla, ja kangaskin oli vähän sen sorttista, että väri levisi. Sainpahan kumminkin haluamani Bambin.
perjantai 25. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Äiti ompelutyössä?
Teema ideoita oli kaksi. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut matkailulähtöisempi, ja siihen olisi kuulunut kauniita vanhoja karttakuvia. Koska äiti on kumminkin niin ihana, valitsin vaihtoehdoista sen söpömmän.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Namaste
Ensimmäisenä kokeiluun valitsin aivavarman intialaisen kanakorman.
Korman kaverina oli riisiä, naan-leipää ja raitakastiketta.
Naanleivän ohjeen löysin Hellapoliisilta. Leivistä tuli vaatimattomasti sanottuna täydellisiä, vaikka munia tai pinnalle ripoteltavia siemeniä ei löytynytkään kaapista. Kopioin ohjeen vielä tähän, kun olivat kerran niin hyviä.
2dl vettä
25g hiivaa
1tl suolaa
1rkl sokeria
1/2dl öljyä
1/2dl maustamatonta jugurttia
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
1tl leivinjauhetta
n. 6dl vehnäjauhoja
voiteluun; sulatettua voita
pinnalle; seesamin- tai unikonsiemeniä
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita hyvin. Lisää veteen suola, sokeri, öljy, jugurtti ja kevyesti vatkattu muna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan hyvin alustaen. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran. Muotoile kohonneesta taikinasta jauhoisella alustalla tasakokoinen pötkö, jonka jaat 8:aan osaan.Pyöritä osat palloiksi, kaulitse soikeita litteitä leipiä. Kohota leivät pellillä leivinpaperin päällä, voitele sulatetulla voilla ja ripottele pinnalle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista leivät 275 asteisessa uunissa (keskitasolla) 5-8 minuuttia.
Raitakastikkeen ohjeen mukailin Aasialaisesta keittokirjasta. Sekoitin maustamattomaan jugurttiin raastetun ja valutetun kurkun, juustokuminaa, korianteria, chilijauhetta ja minttua. Mukava raikastus!
Oli kyllä ihanat viikonloppusapuskat. Kerrankin ruoka oli sekä minun että mieheni mieleen. Se ei ole aivan itsestään selvää, koska minä en syö punaista lihaa ja mies ei juurikaan kasviksista välitä ...
Rentouttavaa sunnuntaita!
torstai 17. kesäkuuta 2010
Säilytin kaakaopurkista
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Synttäriherkut
- feta-pinaattipiirakkaa
- pastasalaattia
- patonkia ja valkosipulilevitettä
- suklaista mansikkakakkua
- mangojuustokakkua
- rocky road -paloja
- naposteltavia
Pastasalaatin ohjeen olen ottanut aikanaan äitiltä, ja se on moneen kertaan hyväksi todettu. Kaikki salaatin ainekset ovat sopivasti opiskelijahintaisia.
Pastasalaatti
2 dl pastaa
1/2 kerää salaattia
1/2 kurkkua
1 prk ananasta
2 omenaa
1 prk raejuustoa
Keitä pasta kypsäski, valuta ja jäähdytä. Suikaloi salaatti ja aseta vadille. Asettele muut ainekset kerroksittain päälle.
Kastike:
1 prk kermaviiliä
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 dl hienonnettua persiljaa
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 rkl sokeria
1 tl basilikaa
Sekoita kastikkeen ainekset ja tarjoa se salaatin kanssa tai sekoita sen joukkoon.
Mangojuustokakku
pohja:
vanilja-täytekeksejä
50 g margariinia
pari rkl maitoa
Murenna keksit muruiksi ja sekoita sulatettu rasva ja maito joukkoon. Taputtele keksimuruseos leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle.
täyte:
4 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 1/2 rkl sitruuna mehua
2-3 dl kuohukermaa
Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 min. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan, ja lisää se ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto mukaan tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle ja tasoita pintaa. Nosta jääkeppiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
kuorrute:
2 dl mangososetta (esim. piltti)
2 liivatetta
2 rkl vettä
Laita liivate kylmään veteen 5 minuutiksi. kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Sulata liivatteet veteen ja lisää mangosose, sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään puoleksi tunniksi.
Tein myös ihania rocky road -paloja. Onneksi en ymmärrä käsitettä liian makea. Palojen ohje löytyy Pirkalta. Omani olivat tosin littanoita versioita ilman koristeita. :) Näin tein itse (tein tosin annoksen kolminkertaisena, ah, lasketaanko kalorit?):
Rocky road -palat
200 g maitosuklaata
15 g voita
reilu 50 g vaahtokarkkeja
3/4 dl suolapähkinöitä
1 dl riisimuroja
hieman rusinoita
1. Paloittele suklaa. Sulata suklaa voin kanssa miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Varo, ettei suklaa pala!
2. Paloittele vaahtokarkit saksilla ja rouhi pähkinät. Sekoita vaahtokarkit, pähkinät, riisimurot ja rusinat jäähtyneen suklaasulan joukkoon.
3. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Voit halutessasi ripotella päälle vaahtokarkkeja ja pähkinöitä, ja painella koristeet kiinni suklaaseen. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Leikkaa pieniksi neliöiksi.
Tulipahan taas nälkä! :)
lauantai 12. kesäkuuta 2010
K niin kuin...
Mukana juhlimassa on myös eräs vanha ystäväni, jolla on tänään ihan oikea syntymäpäivä. Häntä aion muistaa tekemälläni (meikki)pussukalla...
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Kesäkassi
Tämä laukku täyttää kriteerit:
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Lahjuksia puolin ja toisin
Äitiltä sain aiivan ylisöpön ompelurasian. Kuinkahan monta tuntia pystyisin ihailemaan rasiaa kyllästymättä?
Samasta paketista löytyi myös ihania muffinssivuokia ja MUFFINSSI-LAASTAREITA.
Loppuun vielä veljelleni lakkiaislahjaksi tekemäni Slanket. Unohdin kuvata viltin ennen lahjoitusta, joten veli toimii mallina! :)
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Yo-kemut
Vaikka ammattiin valmistuneet ylioppilaat lakitettiin jo perjantaina, varsinaiset kemut pidettiin vasta eilen. Sain kunnian leipoa juhliin veljen mieltymysten mukaisia voileipäkakkuja ja hyydytettyjä kakkuja. Tässäpä niitä nyt tulee.
Veli halusi yhdeksi kakuksi jotain, jossa on mansikkaa ja suklaata. Tässä niitä oli.
Pohja
n. 300 g vaniljatäytteisiä kaurakeksejä
n. 60 g margariinia
2 rkl maitoa
Pohjan päälle
tuoreita mansikoita
100 g Fazerin sinistä rouhittuna
Mansikkamousse
6 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 l pakastemansikoita
Koristelu
tuoreita mansikoita
100 g Fazerin sinistä
Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu rasva ja maito. Painele muruseos leivinpaperilla päällystetyn reunavuoan pohjalle. Viipaloi pohjan päälle mansikoita. Rouhi suklaa ja kaada mansikkaviipaleiden päälle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, ranskankerma, sokerit sekä sulatetut ja soseutetut mansikat. Sulata pehmenneet liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana mansikkamoussen joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada vuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele mansikoilla ja suklaalla.
Perinteisesti tein vielä yhden Valkosuklaa-daimkakun Hellapoliisin parhaalla ohjeella, ja tottakai tuplana.
Pari mango-kakkuakin tein varalle. Toinen on vielä pakkasessa, mutta toista nautitaan muiden jämien lisäksi tänään mun synttärikaffella. Täytyykö mun vaihtaa nyt profiiliinkin, että "23-vuotias tyttönen tykkää tehdä itse"?keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Kirppistelyä
Olen sentään keksinyt vaihdella työmatkan pyöräilyreittiä kirppareiden mukaan. Onneksi en ehdi viettää kirppareilla liikaa aikaa töiden jälkeen, koska ne menevät aika sopivasti kiinni. Tässäpä lähipäivien kirpparisaaliita:
Maanantaina löysin Pelastusarmeijan kirpparilta pari retro-kangasta:
Tänään poikkesin kotimatkalla vahingossa Second Hand Storeen. Mukaan tarttui kolmen euron puuhapussi, joka sisälsi käsityömateriaaleja:
Tänään ostin myös heräteostoksena (10 sentillä) WSOY:n kustantaman Historisk atlas -karttakirjan vuodelta 1961.