sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sekalainen sunnuntai

Pari tuntia iso-G:n parissa saa kädet syyhyämään. Minun puolestani saisivat syyhytä lisää tekstiä, mutta sen sijaan ylijäämähelmistä syntyi tämä:

Rintakoruneulan kiinnitän vielä taakse, kunhan jaksan. Visioni oli ihanampi, mutta kaippa tuotakin jaksaa katsella mustan paidan rintapielessä. Tai sitten puran helmet muuhun käyttöön myöhemmin. Jos joku ihan ohjetta kaipaa, sellainen löytyy ainakin täältä.

Aiemmin luulin, ettei käsistäni koskaan syntyisi valmista villatakkia. Esikoispaitani on kuitenkin valmistunut, aivan siinä sivussa. Napit vain uupuvat. Huomenna polkasen kaupungista hakemaan, jollei sitten sada kaatamalla. Paidasta lisää tuonnempana. Vähän fiilistelykuvaa toki nytkin.

Loppuun vielä Kuusamon kirppareiden saldo:

Punapohjaiset tyynyliinat ostin kierrätyskankaaksi eurolla kipale. Alin kukkakangas ei siis ole Kuusamon antia, vaan se on musititaulusta yli jäänyt Huuto.netistä ostettu kangas. Vihdoin löysin myös vanhan vuoden 1945 Kotilieden. Kolme euroa siitä pulitin mukisematta, sillä sen verran kauniita kuvia löytyi kansien välistä. Nyt yritän arpoa, raskinko leikellä lehtivanhusta askartelutarkoituksiin. Onko kenelläkään vinkkejä, mistä vastaavia lehtiä voisi löytyä lisää? Pari makupalasta kansien välistä:

Ihania.

2 kommenttia:

  1. Ihana rintakoru. mulla on ollut pidempään mielessä tehdä kaulakoru puuhelmistä mutta vielä en ole helmipöytäni ääreen ehtinyt..
    ihania kankaita ja mahtava löytö tuo lehti :)

    VastaaPoista
  2. sade: Kiitos. Värikkäistä isoista puuhelmistä tehty kaulakoru olisi kyllä ihana! :)

    VastaaPoista