maanantai 20. tammikuuta 2014

Hippihaalari

Laitetaanpa taas yksi viime syksyn ompelus uunista ulos! Kuvatkin ovat viime vuoden puolelta - eihän meillä enää ole tuommoista pikkuvauvanrääpälettä, vaan kohta jo kaksi kuukautta vanha pyöreäposkinen hymyneiti. :)
Haalarin (tai jumpsuitin, eh) kaava on Ottobren Nukkumatti (6/2012) pienin muutoksin, esim. huppu lisätty ja pitkät resorit hihoissa ja lahkeensuissa. Kangas on Metsolan. 56 koon haalari oli ensimmäisen kerran käytössä sairaalasta kotiutuessa ja edelleen on neidin päällä harvase päivä. Kohta alkaa käydä sen verran timmiksi, että uuteen ja isompaan piti jo kankaat leikata! Tämä on ollut ihana (ja huppuunkin on kätevä esim. puklata)!
 Nyt kuuluu elonmerkkejä pinnasängystä, joten seuraavaan kertaan!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Joululahjat

Olishan se mahtavaa, jos ois ajantasalla pysyvä ja aina ajankohtainen blogi. Näin ei kuitenkaan taaskaan ole, joten hyvää uutta vuotta ja tässä samalla viime vuoden itsetehtyjä joululahjoja! :)

Veljelle ja hänen kihlatulleen tein samissöpistelysukat tällä ohjeella. Malli on mun mielestä kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas ja sukat valmistuvat tosi nopeesti.
Lankana on seiskaveikkaa ja kerrankin sain tuhottua laatikosta valmiiksi löytyviä lankoja. Innostuin nopeasta ohjeesta ja tein samalla mallilla sukat myös kaverille synttärilahjaksi, mutta kuva katosi koneen syövereihin. 
Äitillä on ollut tosi kovassa käytössä kolme vuotta sitten tekemäni lilja, joten toiveissa oli toinen samanmoinen. Ohje Ravelrysta ja lankana Cascade Yarnsin Heritage Silk (ihana lanka!). Liljasta tuli aika kookas, eikä kuvassa terälehtiäkään ole vielä taivuteltu, joten jätin kuvassa näkyvät vihreät lehdet irrallisiksi. Äiti olikin sitten lopulta piristänyt uusilla lehdillä vanhaa liljankukkaansa. :) Jos mulla olis aikaa ja intoa, tekisin itellekin uuden kukkasen vanhan rikkinäisen ja kadonneen tilalle.
Loppuun vielä nopeasti näpsästy ja vähän hassu kuva tekemistäni joulukoristeista. Ostin metallipohjat ja osan helmistäkin Oulun käsityömessuilta Helmien talon kojusta. Näistä tuli tosi nättejä, mikä ei ehkä ihan kuvasta käy ilmi. Erilaisten mallien suunnittelu ja kokeilu oli hauskaa vaihtelua neulomiselle - vois vaikka joskus innostua enemmänkin helmitöistä!
Näiden lisäksi itsetehtyjä lahjoja olivat perinteisesti sytykeruusut ja lisäksi paistelin pari saaristolaisleipää. Siinäpä ne. Onneksi tein nämäkin vähät käsityölahjat jo loka-marraskuussa ennen typyn syntymää, koska muuten olis saldo jäänyt vielä niukemmaksi!