keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Äidin ja tytön uudet mekot

Viime viikolla pieni neiti sairasteli lyhyen ja ytimekkään lentsun, ja saatiin pysytellä pari päivää neljän seinän sisällä. Typyn päikkäreiden aikana sain ommeltua itselleni todellisen terapiaompelumekkosen Majapuun Karkeloista tilatusta Kirsikka-joustofroteesta. Veli kuvaili kyläilyn lomassa mun uutta mekkoa, mutta sattuipa perheen pienemmälläkin emännällä olemaan päällä uudehko mekkonen.
 Mun mekossa kaavana on Onion 2035, tottakai. (Hei ens viikolla aattelin vihdoin piirtää uudet mekon kaavat!) Tällä kertaa tein Majapuun ruskeasta resorista neppilistan ja hihansuihin pitkät resorit, joiden saumoihin lisäsin jujuksi laatikosta löytynyttä puuvillapitsiä.
Kissamekko on ollut muuten täydellisen ihana ja mukava, mutta kännykkätasku jäi siitä puuttumaan. Tähän versioon oli siis sellainen saatava. En jaksanut ressata taskujen kohdistusten ja muiden asioiden kanssa, joten tein taskun vain toiselle puolelle. Ja koska olen oikeakätinen, laitoin taskun loogisesti tietenkin vasemmalle puolelle. ;) Taskun muotoa vaklailin Verson puodin kotimekosta ja hyvä tuli. Taskunsuussa on samaa resoria ja pitsiä kuin hihoissa.
 Aliisan bodymekon kaavan muokkasin Ottobren Bert-bodysta ja kuva ei ehkä ihan tuo esille mekon kivaa mallia. Koru-trikoo on peräisin Pikku Piltin ylläripaketista.

Kun nyt sopivan aasinsillan kautta päästiin korukankaaseen, esittelempä samalla aiemmin valmistuneet murheenkryynit. Mulla oli visio söpöstä yksivärisestä perhoshihaisesta mekosta, jossa on applikoitu kaulakoru.
 No joo onhan se yksivärinen ja mekko, mutta muuten ei sitten ihan vastannut mielikuvaa, koska a) hautajaisfiilis, b) ei istu yhtään, c) lyhennetystä etuhelmasta huolimatta helma menee konttaajan polvien alle. Mutta onneksi leggareista (kaava OB 4/2014) tuli ihan kivat!
 Tässä kuvassa näkyy myös aikaisempi 68 koon bodymekko, jonka haaranepit saan vielä venytettyä kiinni! ;) Ehkäpä se pian joutaa varastoon uudemman ja isomman (80) korumekon tieltä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Reppunallet

Pehemiän alesta kotiutin pätkän niin kauniin väristä Paapiin suunnittelemaa Reppunallet-trikoota. Kankaasta tuli meidän isolle vauvalle vähän pikkuvauvasetti, mutta ei tullut neidille silti ikäkriisiä! Kasvunvaraa ainakin löytyy, jotta "mennee sitten pitempään". Raukalle ei oo varmaan yhtään sopivia vaatteita, kun äiti ompelee aina vähän kasvunvaraa. ;)
Bodyn yläosaan testasin uudenlaista kaula-aukkoa uusimman lasten Ottobren Sausage dog -bodyn kaavalla. Alaosa on piirretty vanhan kunnon Bert-bodyn mukaan.
 Body huusi kaveriksi mustavalkoraitaa, joten Ottobren Little houses pöksyihin yhdistin Reppu(vai peppu-?)nalleihin Kestovaippakaupan raitatrikoota. Bodyn ja housujen koko on noin 80.
 Aina ei meidän sovituskuvasessiot mene ihan nappiin, esim. jos äitillä on liian hienot ja kiinnostavat leggarit jalassa. ;)
 Kuten seuraavasta varsin havainnollisesta sovituskuvasta huomaa, lahkeet saa vielä kääntää hyvin reilusti.
 Sellasta! Tällä viikolla alkoi taas kansalaisopiston ompelukurssi, jossa saa kerran viikossa ommella rauhassa ja keskeytyksettä kolme kokonaista tuntia! Jee! :)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Hullun kissamummon mekko

Tiiättehän sen Simpsonien höperön mummelin, joka heittelee vastaantulijoita kissoilla? Musta tulee ehkä isona semmonen ja nyt mulla on myös asiaankuuluva mekko.

Tilasin keväällä Kankaiden yönä rouheaa Metsäkissa-neulosta ajatuksena tehdä siitä hupparitakki itelle. Nyt viimein kelien viilennyttyä kaivoin kankaan laatikosta, mutta pupu meni pöksyyn kangasta leikellessä; en jaksanut alkaa säätää vetoketjun ja kuvion kohdistuksen kanssa. Hyvä niin, sillä lempparimekko tästä tuli ilman vetskariakin! :)
Meidän oman "mettäkissan" kaa oli pikkasen huono poseerata, ku pläski pörröinen katti peitti koko mekon. ;)
Mekon pohjana on mikäpä muukaan kaava kuin Onion2035 (noku ei mulla oo muita mekkokaavoja!!!). Mustalla trikoolla vuoritettu huppu, hihoissa pitkät raitaresorit (Majapuulta?) ja helmassa kuminauhakuja. Mitäpä muutakaan. Ei taaskaan sen kummempia kikkailuja, koska valmista piti saada tietenkin heti. Muuta ei tosin tarvittukaan, koska mekosta tuli tän syksyn ykkönen! Tai no ehkä kännykkätaskua olen vähän kaipaillut....
Palataan taas! :)

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Hupputunika

Syys- ja talvivaatetehtailu jatkukoon! Sokerihiiren poikaselle ihana hupputunika:
Ostin  viime syksynä heräteostoksena Verson puodin alesta pienen pätkän sokerihiiri-joustofroteeta. Kangas ei kolahtanutkaan, ehkä osannut tehdä siitä mitään. Kunnes ryhdistäydyin ja leikoin siitä neidille hupputunikan. Ja voi kuinka mää siitä tykkäänkään! Tästä tuli ihan lempparivaate, joka pääsee aina heti käyttöön pesusta tultuaan.
Velhonviita-blogin ohjeilla osasin tehdä neppilistan ja neppareiden päälle löytyi jemmasta muutama eriparinappi. Myös ruskea resori on Versolta. Kuvien ottaamisen jälkeen pujotin helman käänteeseen vielä kuminauhan, jotta helma ei mene polvien alle kovassakaan konttausvimmassa.
Aika tehokkaasti sain saksittua kankaan tähän huppariin ja lopputilkuista tein kestotiskirättejä. Varsin oiva tapa tuhota froteetilkkuja ja tehdä siivouksesta edes vähän siedettävämpää! ;)