Aloitin joulupäivän nukkumalla myöhään ja keittämällä kaardemummantuoksuista kahvia. Kahvin kanssa limppua savujuustolla, hedelmiä, juustoja, pähkinöitä, piparia ja suklaata. Ah, joulun tuoksu, maku ja tunne ovat ihania.
Tässä päivässä on ihanaa myös se, että voin aloittaa joulupukin avuksi tekemieni joululahjojen esittelyn. Kiireinen joulukuukaan ei siis ollut niin kiireinen, etteikö käsitöitä olisi tullut tehtyä.
Ensimmäisenä esittelyssä ovat äitilleni tekemät joulukoristeet:
Koristeet eivät aivan pääse kuvassa oikeuksiinsa. Aluksi kiinnitin koristeet verhotankoon roikkumaan kuvausta varten, mutta hakiessani kameraa kissa oli kiivennyt verhotangolle koristeita härppimään. Sen takia verhotanko hieman, kröhöm, romahti. :D
Idean koristeisiin sain joskus aiemmin kirjastosta lainatusta ihastuttavasta Raija Puukon kirjasta Anna hyvän kiertää.
Materiaaleina käytin piparimuotteja, rautalankaa, "kristalleja" ja helmiä. Mies porasi muotteihin reiät.
Rautalankajuttuja en ole juurikaan aiemmin tehnyt, mutta teen varmasti uudestaankin! :) Näistä tuli aika kauniita ja kimaltavia, ja haluaisin tehdä samanlaisia itsellenikin ensi vuodeksi.
Teitkö sinä paljon joululahjoja itse?