keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Pikkupoika posteljooni

Eilen posti toi 3 (kolme!) kauan odotettua pakettia maailmalta! Ensimmäinen niistä oli Jenkeistä ja siellä oli kaikkia tuiki tarpeellisia näpertely ja koruvälineitä. Toinen paketti oli Japanista ja se sisälsi ah niin ihania kankaita:


Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä saapui kaksi isoa pakettia Saksasta:




Joko arvaat? Tästä olen jo kauan haavaillut, mutta tilanpuute on ollut suurena esteenä. Vuoden päästä on (toivottavasti) muutto isompaan kämppään, ja olinkin ajatellut jättää hankinnan hamaan tulevaisuuteen. Yllättäen makuuhuoneeseen kuitenkin ilmestyi tilaa:


Homehtuneen kiinanruusun siirryttyä autuaammille metsästysmaille (R.I.P.) tilalle hankittiin kattoon asti yltävä kiipeilypuu. Tilasimme sen huutonetistä ja tälle älyttömän hienolle kiipeilypuulle tuli hintaa postikuluineen 105€. Ei paha, eihän? Olen ollut tuosta niin innoissaan koko viikon!

Kokoamisessa meni Miehellä, minulla ja kahdella pikku-apurilla ehkä puoltoista tuntia. Matkassa oli ihan hyvät kuvalliset ohjeet, mutta puun käänteleminen pienessä tilassa oli pikkasen ahdasta! Onneksi vaan kerran meinasin litistyä jäädessäni kiipeilypuun alle.




Tadaa! Tässä se nyt on valamiina ja koekäytössä. Kissat sekos ihan täysin uudesta kissasirkuksesta. Kaikista kivointa tuntui olevan viipottaminen kiipeilypuun ylimmältä tasolta verhotankoa pitkin toisella puolella huonetta olevan kirjahyllyn päälle.


Ninja vilkuttelee luistelijoille ikkunasta. Aikaisemmin makkarista näki pihalle ainoastaan tietokonetuolin selkänojalta, eikä se näin gradun kirjoittajan näkökulmasta ollut aina kovinkaan hyvä ratkaisu...




Puu ei muuten ollut enää läheskään niin mukava, kun Ninja hyppäsi puusta keskellä yötä suoraan mun rinnan päälle! AUU.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti