sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun lahjukset

Tänä vuonna itte tehyt joululahjukset jäivät huomattavasti aiempia vuosia vähäisemmiksi, mutta jotain kuitenkin valmistui. Perheen naisille ompelin hiuspyyhkeet alesta kotiutetuista pyyhkeistä, jotka saivat kotona heti ostamisen jälkeen murskatuomion (liian pehmeät kuulema). Onneksi pyyhkeet saivat paremman elämän pyyheturbaaneina (koska ihan oikeesti ne olis ollu ihon kuivaamiseen todellakin ärsyttävän pehmeät). Mittoja otin omasta muutama vuosi sitten lahjaksi saadusta ja kovassa käytössä olleesta hiuspyyhkeestä ja napit löytyi laatikosta.
 Pyyhkeiden kaverina paketeista löytyi piparminttu-sokeri-kuorintaa, johon löytyy googlettelemalla useita ohjeita. Purkissa sokerikuorinta on piparminttumaisesti kerroksittain. Ah niin söpöä, mutta myös tehokkaaksi testattua kuorinta-ainetta. Ystävän kanssa tehtailtiin näitä yhdessä joulupukin konttiin ja meillä oli sen verran mukavaa, että pittää ehkä ottaa uusiksi joskus! :)
 Tänä jouluna mulla oli periaatteena hyödyntää ainoastaan jo kotoa löytyvää pakkausmateriaalia, joten onneksi kaapin perukoilta löytyi passeleita lahjarasioita ja -pusseja.
Mulle tuli yllätyksenä, että myös korvatunturilla käytetään Ottobren kaavoja, sillä tytölle pukinkontista löytyi Autumn forest paita ja Summer sea housut. ;) Paidan kangas on Verson puodista ja raitakangas on satunnaista kaapista löytynyttä. Housujen musta joustocollege on PikkuPiltistä ja raitaresori Oulun kässämessuilta Indie fabricsin kojusta ostettua. 

Jouluvilli päällä sovituskuvat olivat parhaimmillaankin tätä luokkaa (huomatkaa nessupaketti)...
 ...ennen kuin tajusin ottaa uuden menopelin (kiitti ihanalle kummitädille) mukaan kuvaukseen!
Näiden lisäksi minä(kin) tein lahjaksi yhden keksiainespurnukan. Tiiättehän sellasen, jossa on kuiva-aineet kerroksittain ja ohje kekseihin? Unohdin kuvata purkin ja purkista valmistuneet M&M-keksit on jo pistelty parempiin suihin. Oli muuten loistava ajatus antaa keksipurkki lahjaksi ja sitten joulun jälkeen mennä itte veljen luo syömään ne keksit! Ei huaano! :)

8 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja! Eriyisesti tuo huppupyyhe on mainio lahjaidea :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania olet taas tehnyt!

    Juurikin tajusin aivan välttämättä tarvitsevani tuommoisen huppupyyhkeen reuhkani hellävaraiseen kuivatteluun. Loistoidea, ei valu kylmät vesinorot selkää pitkin!

    VastaaPoista
  3. Hiuspyyhe on mainio lahjaidea. Kaikki muukin itse tekemä on vain parasta!!

    VastaaPoista
  4. Mukavia lahjoja ja ihanan ilmeet pikkuisella!

    VastaaPoista
  5. Mahtavia nuo pyyhkeet! :) Pitää muistaa tämä tulevien lahjojen kohdalla.

    VastaaPoista
  6. Nuo hiuspyyhkeet on mulle ihan uus juttu! Ohjetta kehiin, vaikuttavat käteviltä!

    VastaaPoista