Hyvää uutta vuotta (ehdin sentään toivottamaan vielä ennen helmikuuta)! :) Täällä on kyllä ompelukone hurissut ja pitkästä aikaa myös neulepuikot viuhuneet, mutta kuvausinto on minimissään. Silloin tällöin napsin kuvia käytössä olevista vaatteista, joita en ole täällä vielä esitellyt, mutta pimeitä ja tärähtäneitä kuvia ei ole innostanut tänne laittaa. Ehkä yritän niitä kuitemkin blogiinkin päivittää, koska päivänvalon lisääntymisen myötä kuvat näyttävät vielä kamalammilta! :D
Karkelot-blogissa törmäsin toinen toistaan ihanampiin villatakkeihin, joten omallekin muksulle täytyi sellainen saada. Erityisesti yksi villatakeista oli niin mielettömän söpö, että täytyi ohjeen lisäksi apinoida myös lankojen värit. Ennen joulua päätin itsekin ottaa joulunajan rennosti ja kaivaa pitkästä aikaa neulepuikot esiin. Villatakista aivan ihana! Kunpa itsellänikin olisi yhtä pettämätön värisilmä!
Loki-villatakin ohje löytyy Ravelrysta. Tein pienimmän eli 2-vuotiaan koon mukaan hieman ohjetta pienemmillä 4 puikoilla ja villatakista tuli juuri hyvän kokoinen: sen pystyy jo nyt ottamaan käyttöön hihoja käärimällä, mutta luultavasti se mahtuu vielä ensi talvena. Näiden pakkasten aikana takki tulee todellakin tarpeeseen ja varmasti keväällä on ihana takin tilalta ulkona. Lankana käytin Dropsin Karismaa.
Sain huijattua tytön pysymään paikallaan "korurasiansa" avulla, koska sitä on niin kiva tyhjentää ja täyttää pinneillä ja pampuloilla. :)
Ensimmäisen kerran uskalsin neuloa villatakin pyörönä ja leikata lopuksi auki vetoketjua varten. Ompelin ompelukoneen suoralla tuplaompeleet vetoketjun molemmin puolin, leikkasin auki (jännitti!) ja virkkasin vielä langanpäät piiloon. Kerrankin jopa höyrytin etumuksen ja harsin vetoketjun - tosin ompelukoneen pitkällä tikillä. Hieman vetoketju jää kuprulle, mutta onnistui kyllä yllättävän hyvin! Kirjoneuletakkien neulontainto kasvoi pontenssiin kymmenen, kun ei tarvinnut tehdä kirjoneuletta tasona. Säästyin myös siltä kamalalta nappilistan neulomiselta ja nappien ompelulta, joka yleensä saa odottaa aika kauan inspiraatiota.
Nyt tekis mieli tehdä typykälle ainakin kymmenen villatakkia ja -paitaa, mutta jospa ensin neuloisin jotain muuta. Joka tapauksessa oli ihanaa löytää taas neulomisen ilo, joka viime vuoden aikana on selvästi jäänyt uuden ompeluharrastuksen jalkoihin.
On kyllä tyylikäs! Tuo vetoketju varmaan on käytössäkin nappeja kätevämpi, joten onni onnettomuudessa. :) Itse puolestani yritän viritellä ompeluharrastusta, toiveissa olisi jonkunnäköinen nätti trikoomekko. Saas nähdä kuinka käy, vievätkö puikot kuitenkin voiton. ;) Lämmintä talven jatkoa!
VastaaPoistaTosi kaunis islantilainen neule! Hitsit kun olis pikkuihmisiä lähipiirissä niin saisi itekki tehdä tollasia söpöjä... :)
VastaaPoistaKaunis villatakki ja söpö on omistajakin!!
VastaaPoistaTosi ihana! Mäkin käytän mielelläni Dropseja ja niillä riittää ihania värejä...
VastaaPoistaIHANA!
VastaaPoistaTodella ihana!
VastaaPoistaIhana neuletakki! <3
VastaaPoistaAivan syötävän söpö! :)
VastaaPoista