tiistai 3. helmikuuta 2015

Vauvalahjoja

Lähiaikoina tuttavapiiriin on syntynyt uusia ihmisen taimia, joille olen saanut ommella pieniä vaatteita.
 Eräälle pienelle hurmaavalle pojalle tein Ottobren Villikko-kaavalla haalarin kokoa 68. Joustocollegea ostin taannoin Metsolan alesta, mutta en ole siitä aiemmin osannut ommella mitään. Tästä tuli kuitenkin aivan herkku! Miksei meidän vauvalla ollut tämmöistä?! ;) Myös hupun vuorin raitakangas on Metsolasta.
Toiselle hurmurille ompelin body+housut setin Majapuun kitara-trikoosta ja Pikku Piltin mustasta joustocollegesta (koko muistaakseni 68). Myös raitaresori on tilattu Majapuulta. Bodyn kaavana on Bert, jonka neppilista on siirretty olalle. Housujen kaavana on kestosuosikki Summer sea.
Pienelle tytöllekin pääsin ompelemaan. Paapiin ylläripaketista löytynyt vaaleanpunainen Sammalpolku-trikoo sopii mielestäni pienelle tytölle, joten siitä ompelin bodymekon (koko 62-68) Bert- ja Sausage dog -bodyjen kaavojen pohjalta. Kärpässienet sattuivat helman etukappaleeseen, enkä voinut vastustaa kiusausta tehdä mekon kaveriksi kärpässienileggareita Eurokankaan trikoosta. Leggareiden kaavana muistaakseni Ruusunpuna.

Kylläpä tämänkin kokoiset vaatteet tuntuivat jo pikkuruisilta oman tytön 80 senttisten vaatteiden rinnalla! :)

2 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia pieniä vaatteita! Varmasti ilahduttavat suuresti saajiansa.

    VastaaPoista
  2. Ja niin kivoja ompeluksiaki. Mää oon kans pikkuhiljaa kiinnostunu lastenvaatteitten ompelusta :)

    VastaaPoista