sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Lissää kirppistelyä

Tänään Oulun laatukirppiksellä oli yllättävän vähän myyjiä. Ehkä ihan hyvä, koska pikkutavaraa tarttui mukaan nytkin ihan kivasti. :)

Viiden euron pakettihintaan sain nämä kirja vanhukset. Täydelliset suorastaan, raaskiiko taaskaan leikata?

Singer-kirjan iäksi myyjä veikkasi noin 70 vuotta. Kansien välistä löytyy 36 sivua reikäompelumalleja. Näistähän saisi kehystämällä kauniit taulutkin, ja korttipohjina olisivat myös upeita. Tuntuu vain raa'alta paloitella kirjavanhus, mutta toisaalta en osaa hyödyntää kirjaa sellaisenaankaan.

Kirjoitus- ja kielioppikirja on vuodelta 1953. Pitäisikö kerrata pilkkusäännöt?


Samalta myyjältä löysin myös kukallisen tyynyliinakankaan ja kaksi täyttä kerää puuvillalankaa, kaikki yhteensä 2,5 euroa. Keskeneräisen pitsiliinan sain ihanalta myyjältä vielä kaupanpäällisiksi. Mielestäni se sopisi muodoltaan taskuksi johonkin mekkoon tai laukkuun.

Edelleen saman myyjän pöydästä nappasin parilla eurolla pitsireunaisen alushameen, jollaista olen jo kauan metsästänyt. Malliltaan se on vähän liian pitkä, joten minun täytyy joko lyhentää sitä tai tehdä siitä olkaimellinen alusmekko. Leveä pitsi on kaunis.

50 sentillä mukaani lähti Pekan perheet lottopeli. Myös nämä menevät askartelumateriaaliksi, ja näistähän saisi myös kivoja pakettikortteja. :)

Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä kasa pikkuelukoita eurolla. Joskohan jotkut näistä kelpaisivat korujen osiksi sellaisenaan tai maalattuna. Loppuja voin käyttää terapiamateriaalina tulevassa työssäni.

Melko saldo! Tietääkö muuten joku, järjestetäänkö Oulun lähimaastossa torikirppiksiä?

5 kommenttia:

  1. Kaikkea kivaa kyllä löysit! Pitsireunainen alushame on kyllä todellinen aarre!

    VastaaPoista
  2. berenike: Aarre se onkin. Näillä helteillä ei vaan vielä oikein alushameita käytetä! ;)

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä! Mä edelleen sanon, että en raaskisi leikellä vanhoja kirjoja... :) Tai ehkä jotain vanhaa koulukirjaa, joka on täynnä alleviivauksia ja merkintöjä tms. Ja uskalsinhan mä sen vanhan karttakirjan tosiaan "tuhota", mutta se olikin oikeesti jo tosi huonossa kunnossa.

    VastaaPoista
  4. Ai hiisi, ollaanko me molemmat Oululaisia? Mun mielestä on Puu-Raksilassa ollu joskus pihakirppiksiä ja torillakin on joskus ollu ihmisiä myymässä tarpeetontansa eteenpäin, mutta aika hiljaista se toiminta täälläpäin on.

    VastaaPoista
  5. Karakali: Oululaisiapa hyvinkin! :) Oulussa kauemmin asunut miehenikin sanoi, että aiemmin on torilla pidetty kirpputoria. Harmi, että toiminta on nyt lopetettu.

    VastaaPoista