tiistai 29. tammikuuta 2013

Raitainen muhkuhuivi

Mää tein jotakin ihanaa! Kattokaa nyt; se on lämpöinen, iso ja voi vitsi minkä värinen! Aika ihana! 

Olen muutaman tovin haaveillut uuden ison tuubihuivin tekemistä, koska vanha toveri alkaa jo olla melko pahassa jamassa nukkaantumisen takia. Laitanpa nyt kerrankin vähän tarkempia tietoja ja ohjeen tynkää, vaikka vastaavia on toki netti pullollaan.

Raidallisen tuubihuivin ohje

Lanka: 
Hjertegarn Incawool (violetti 1800), noin 140 g
Hjertegarn Incawool design colours (kirjava 1131), noin 140 g

Puikot:
6 mm neulepuikot (näillä vähän isommilla puikoilla tuli ihanasti laskeutuva, pehmoinen neule)

Tee näin:
Luo haluamasi määrä silmukoita (minulla oli 50). Nosta rivin ensimmäinen silmukka neulomatta ja tikuttele *1 oikein 1 nurin* rivin loppuun saakka. Toista tätä sammaa (eli nosta aina rivin eka silmukka ja sitten 1o1n-joustinta) aina kaksi riviä kummallakin värillä. Kun huivi on haluamasi pituinen (mun huivi oli 150 cm pitkä ja se menee kaksi kertaa sopivan löyhästi kaulan ja hupun ympäri), päättele silmukat. Lopuksi yhdistä huivin päät tuubiksi langalla ja parsinneulalla. 

 Tämä minun versioni on siis aika muhku: mennee kaulan ja hupun ympäri kahdesti, mutta näyttää vielä isommalta (kattokaa vaikka alta). Siitä sitten vaan muokkaamaan pituutta maltillisemmaksi, jos ei esimerkiksi halua pitää huivia hupun alla. Tein myös huivista aika leveän suurella silmukkamäärällä, joten jos haluaa kahden kerän riittävän (yksi kumpaakin väriä) kannattaa vakavasti harkita pienempää silmukkamäärää ja pituutta. Kysyä saa ja vastauksenkin saattaa saada! :)
Yksivärisen ja liukuvärjätyn langan vuorottelua on sitten aina yhtä jännä seurata (tai sitten mulla vaan on tylsää)! :)

ps. Kuva on muuten otettu viikonloppuna muutamaa tuntia ennen Noron, enkä nyt muuten tarkoita japanilaista lankaa, kyläilyä. Nyt ollaan onneksi taas (melkein) kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Huh.

24 kommenttia:

  1. Oi toi on kyllä nätti. Mulla on varmaan kans yhtä tylsää, kun ite tykkään kans neuloo tolla liukuvärjätyllä raitaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, liukuvärjätyillä langoilla jännitystä elämään! ;)

      Poista
  2. On se ihana ja värit on tosiaan parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin nuo värit on tosi herkut, ja upeita värivaihtoehtoja olis ollu näissä langoissa useita!

      Poista
  3. Todella ihana huivi! Mahtavat värit ja mukavan muhkea :) Täytyykin kokeilla raitojen neulomista liukuvärjätyllä langalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuuli! Kannattee ehottomasti kokeilla liukuvärjätyn langan raidoittamista. Mää en hirveesti yleensä edes pidä liukuvärjätyistä langoista yhtenäisenä pintana, mutta näin on kiva. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kahdessa ylimmässä kuvassa varsinkin värit tullee nätisti esille. :) Alimmassa kuvassa vähän takin vihreys syö väreiltä kirkkaimman kärjen.

      Poista
  5. Ihanainen! Pikaista paranemista, miulla on flunssakuume ja koitan piristää itseäni Norolla (sillä langalla) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Kyllä täällä ollaan jo tänään ja eilenkin oltu suurin piirtein terveenä. Mullakin odottelisi tuolla Noro-kerä, mutta saa nähdä milloin pystyn siihen kajoamaan ilman ikäviä mielleyhtymiä. :D

      Poista
  6. Raidat kiehtoo aina, tosi kaunis huivi! Samoissa tunnelmissa Noron suhteen täälläkin, sympatiaa siis sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasympatiat sinne! Toivottavasti sielläkin ollaan jo voiton puolella. :)

      Poista
  7. Ihana! Nyt kaduttaa oma valintani tällä hetkellä puikoilla olevaan huiviin. Tylsä musta helmineuleena, blaah... No ehkä teen kaveriksi jotain tälläistä värikkäämpääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivejahan ei voi onneksi koskaan olla liikaa! Munkin pitäisi vastapainoksi alkaa valmistautua kevääseen yksinkertaisella mustalla tuubihuivilla. Kevättakki on pinkki-oranssi-kelta -raitainen, joten sen kaveriksi en ehkä kaipaa yhtään enempää väriä! ;)

      Poista
  8. Nätin näköinen! Alkoi tehdä mieli itsekin neuloa samanmoinen... :)


    http://lumpeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ihana raitahuivi! Ja mahtavat värit!

    VastaaPoista