torstai 30. joulukuuta 2010

Joululahjat 4: Sukat

Kolmet sukat kerkesin tikutella joululahjoiksi.

Hattivatti-sukat ovat tänä vuonna tekemistäni joululahjoista mun lempparit!
Ainoa pieni vika oli, että sukat eivät mahtuneet lahjan saajan eli pikkuveljeni jalkaan.... Olivat kuvion kohdalta liian tiukat. Sainpahan sentään itsellenikin Hattivatit, kun lyhennän näitä vähän kärjestä. :) Pikkuveljelle on puikoilla tulossa vähän isommat, jotta ollaan pian ihan samiksia.
Idean sukkiin sain täältä, mutta ohje piti kehitellä omasta päästä. Kummassakin sukassa on kolme Hattivatti-rykelmää. Lankana oli Novitan Nalle, ja villasukkien peruskaava mukailee tämän ohjeen kokoa 46.
(Nyt kun katoin tota ideakuvaa, omat Hattivatit alkoivat näyttää aika räpellyksiltä! :D Kirjominen ei edelleenkään oo mun vahvin alue. Varsinkin tuo läski Hattivatti on oiva näyte mun taidoista! :D)

Äitille toivottelin valkeaa joulua näiden sukkien myötä:Pitsisukista tuli tosi kivat ja hyvin jalkaan mukautuvat. Eivät ehkä ihan pääse kuvassa oikeuksiinsa. Ohje on Suuri Käsityölehden marras-joulukuun tuplanumerosta ja lankana on ohjetta noudattaen Nalle aloevera + jojoba. Pitsisukkia oli mahdottoman mukava neuloa. (ps. Bongaa linssilude.)

Kolmansina sukkina tein vielä Totoro-villasukat veljen tyttökaverille, mutta unohdin kuvata sukat. Eivätkä ne kyllä olleet mitenkään erikoisen hienot, joten ette jääneet paljosta paitsi! :)

Vielä on jäljellä minun laskujeni mukaan ainakin yksi joululahjapostaus. Palataan asiaan ensi vuonna, sillä tämä neiti lähtee mökille juhlistamaan vuoden vaihtumista.

Railakasta uutta vuotta kaikille! :)

19 kommenttia:

  1. määenkestä!
    IHANAT noi hattivatit! ja pitsisukat on superkauniit, pakko opetella kans. Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Nuo hattivatti villikset on ihan huiput!! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat hattivatit! Ihan mahtavat! :D Ja pitsisukat myös tosi kauniit!

    Hyvää uutta vuotta myös sulle!

    VastaaPoista
  4. Voihan hattivatti, että on kivat sukat. :D
    Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  5. Mäkin tykkään hattivateista! Pitsisukat on myös tosi kauniit. Ja voi kissantassu, aina sama juttu kun kuvia yrittää ottaa. Vähän ärsyttävää, mutta kuitenkin tosi söpöä. : )

    VastaaPoista
  6. Voi kun on hienoja Hattivatteja!!

    VastaaPoista
  7. Ihanat hattivattisukat! Hienosti sä olet ne kirjonut, tuskin kukaan sua alkaa mulkoilla halveksuvasti silloin, kun sulla on noi jalassa. :)

    Pitsisukat ovat nätit! Mä en melkein koskaan inspiroidu Suuri Käsityö-lehden ohjeista; vasta sitten kun näen niitä jonkun muun tekeminä. ;)

    VastaaPoista
  8. Täydelliset hattivatit !

    Ihanat ovat myös nuo pitsisukat :) Loin juuri silmukat miitä varten puikoille.

    VastaaPoista
  9. Hattivatit on kyllä parhaita. :) Ihania sukkia!

    VastaaPoista
  10. ihan huiput nuo hattivatit!<3 :)

    onnea uudelle vuodelle :)!

    VastaaPoista
  11. Hattivatit on ihan parhaat! Se yksi on nähtävästi syönyt liikaa jouluna ja turvonnut, mutta sehän on vaan hauska yksityiskohta. :)

    VastaaPoista
  12. EIKÄ, IHANAATTTT hattiwatit!!!<3 Oispa mullakin tuommoiset, kateuden kuola valuu näppäimistölle!

    VastaaPoista
  13. Kauniita sukkia! Kokeile seuraavan kerran kirjoa virkkuukoukulla?Komiat on Hattivatit ja sukat muutoinkin! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Superhienot hatit! Ja kyllä pitsisukatkin ovat hienot :)

    VastaaPoista
  15. Heinot sukat, ja aivan ihana blogi muutenkin!

    VastaaPoista
  16. Kiitos kivoita kommenteista! :)

    ps. Sain hattivatit lyhennettyä itselleni sopiviksi ja ne ovatkin aika ahkerasti lämmittäneet jalkojani. :)

    VastaaPoista
  17. Ahhahhaa, ihanat sukat :DDD Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  18. Hattivatteja <3 Kauniita sukkia!

    VastaaPoista
  19. Voi jummi, hattivatit on ihan parhautta! :)

    VastaaPoista