maanantai 14. kesäkuuta 2010

Synttäriherkut

Lauantain synttäreillä oli tarjolla:
Unohdin ottaa tarjottavista kunnon kuvia, joten kuvat nyt ovat vähän kehnoja... Kuvan pari päivää vanhasta pastasalaatista napsasin vasta tänä aamuna töihin lähtiessä. :)


Pastasalaatin ohjeen olen ottanut aikanaan äitiltä, ja se on moneen kertaan hyväksi todettu. Kaikki salaatin ainekset ovat sopivasti opiskelijahintaisia.

Pastasalaatti
2 dl pastaa
1/2 kerää salaattia
1/2 kurkkua
1 prk ananasta
2 omenaa
1 prk raejuustoa

Keitä pasta kypsäski, valuta ja jäähdytä. Suikaloi salaatti ja aseta vadille. Asettele muut ainekset kerroksittain päälle.

Kastike:
1 prk kermaviiliä
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 dl hienonnettua persiljaa
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 rkl sokeria
1 tl basilikaa

Sekoita kastikkeen ainekset ja tarjoa se salaatin kanssa tai sekoita sen joukkoon.

Mangojuustokakun tein varakakuksi pakkaseen jo veljen lakkiaisia varten. Silloin toki koristelu olisi ollut jugurttirusinoita juhlallisempi. ;) Yksinkertaisuudessaan tämä kakku on toosi namia, mitä ei ehkä uskoisi sottaisen kuvan perusteella. :) Alkuperäinen ohje on Marien blogista.

Mangojuustokakku

pohja:
vanilja-täytekeksejä
50 g margariinia
pari rkl maitoa

Murenna keksit muruiksi ja sekoita sulatettu rasva ja maito joukkoon. Taputtele keksimuruseos leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle.

täyte:
4 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 1/2 rkl sitruuna mehua
2-3 dl kuohukermaa

Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 min. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan vesitilkkaan, ja lisää se ohuena nauhana tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto mukaan tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte nopeasti pohjan päälle ja tasoita pintaa. Nosta jääkeppiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.


kuorrute:

2 dl mangososetta (esim. piltti)
2 liivatetta
2 rkl vettä

Laita liivate kylmään veteen 5 minuutiksi. kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi. Sulata liivatteet veteen ja lisää mangosose, sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään puoleksi tunniksi.

(Kuva Pirkalta, koska ääliö bloggeri ei suostunut laittamaan omia huonoja kuviani oikein päin. Tietääkö joku mistä voisi johtua?)

Tein myös ihania rocky road -paloja. Onneksi en ymmärrä käsitettä liian makea. Palojen ohje
löytyy Pirkalta. Omani olivat tosin littanoita versioita ilman koristeita. :) Näin tein itse (tein tosin annoksen kolminkertaisena, ah, lasketaanko kalorit?):

Rocky road -palat
200 g maitosuklaata
15 g voita
reilu 50 g vaahtokarkkeja
3/4 dl suolapähkinöitä
1 dl riisimuroja
hieman rusinoita

1. Paloittele suklaa. Sulata suklaa voin kanssa miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Varo, ettei suklaa pala!

2. Paloittele vaahtokarkit saksilla ja rouhi pähkinät. Sekoita vaahtokarkit, pähkinät, riisimurot ja rusinat jäähtyneen suklaasulan joukkoon.

3. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Voit halutessasi ripotella päälle vaahtokarkkeja ja pähkinöitä, ja painella koristeet kiinni suklaaseen. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti. Leikkaa pieniksi neliöiksi.

Tulipahan taas nälkä! :)

6 kommenttia:

  1. mulla on joskus käynyt samaa eli blogger kääntää kuvan. silloin oon vaan poistanu kuvan ja ladannut uudestaan. Kolmannella kerralla yleensä on jo tullut sitten oikein päin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti Epa vinkistä! :) Mää oon aina luovuttanut jo toisen yrityksen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Noita Rocky road-paloja on ollu tarkoitus kans kokeilla jo kauan. Taas herahti vesi kielelle ku kuulinki niistä,kuulostaa niin hyviltä! :D

    VastaaPoista
  4. Annika: Ne ovat kyllä ihania! :) Olen monena jouluna tehnyt vastaavia suklaita (maitosuklaata + vaahtokarkkipaloja + suolapähkinöitä) lahjaksi.

    VastaaPoista
  5. Onnistuukohan liivatteen käyttö ensikertalaiselta? Tuo mangojuustokakku kuulostais ihanalta :)

    VastaaPoista
  6. Heidi: Minulla ei ole ainakaan vielä kertaakaan liivatteiden käyttö epäonnistunut! :)

    Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan ainakin viideksi minuutiksi, ja sekoita sitten kuivaksi puristetut liivatteet (esim. mikrossa kuumennettuun) kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada liivatevesi ohuena nauhana massan joukkoon koko ajan sekoittaen!

    Onnea matkaan! :)

    VastaaPoista