perjantai 24. syyskuuta 2010

Tunnustusta

Vähän aikaa sitten sain sydäntä lämmittäviä tunnustuksia oikein kaksin kappalein! Kiitos inkeriini ja emilia- piristyksestä ja hymysuusta. :) Olen käynyt säännöllisin väliajoin urkkimassa molempien ihania blogeja ja viimeisteltyjä töitä.

Tämän sain emilia-:lta:

Säännöt menevät näin:

1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you
2. List 3 things you love
3. Show a picture you love and explain why

1. ks. alhaalle

2. Mää oon nyt ihan oikeesti tosi tylsällä päällä (huom. teen tätä perjantai-iltana klo 21):

1. Perhe 2. Ystävät 3. Koti

3. Onhan nuita tykättäviä kuvia vaikka kuinka, mutta suurin osa ei ole tällä koneella. Lähes kaikissa tärkeissä kuvissa on myös muita ihmisiä, joiden kuvia en viitsi tänne laittaa. Onneksi mies sentään antoi luvan, kun lupasin naaman mössötä.

Ollaan tässä kuvassa vähän hassun näköisiä, ja kissallakin on jo kiire muualle. Kuva on silti rakas. Taitaapa olla ainoa laatuaan, jossa me kaksi ihmistä ja kaksi kissaa olemme samassa ruudussa. Tämä kuva hymyilyttää kovasti. Erityisesti huvittaa (tuolloin vielä) pieni Steven lempipaikassaan miehen hupparin sisällä.

Tämän tunnustuksen sain inkeriiniltä:

Beautiful Blogger -palkinnon saajan pitää lähettää palkinto eteenpäin seitsemälle bloggaajalle, ja kertoa itsestään seitsemän asiaa.

1. Neuloin ensimmäiset villasukkani muistaakseni vasta lukiossa, minkä seurauksena sain käsityökärpäsen pureman. Vai tä, eiväthän kärpäset pure?

2. Olen asunut ensimmäiset 14 vuotta elämästäni Etelä-Suomessa, mutta oloni ei voisi olla enempää oululainen.

3. Olen seurustellut mieheni kanssa siitä lähtien, kun täytimme 16 vuotta. Toivon, että ensi kesänä minusta tullee rouva.

4. Valmistun (toivottavasti viimeistään) vuoden päästä filosofian maisteriksi ja minusta tullee puheterapeutti.

5. Mua nolottaa se, että en urheile käytännössä ikinä. Tai ainakin hyvinhyvin harvoin.

6. Rakastan tulevaisuudesta haaveilua ja teen sitä paljon. Aina joskus harvoin se vie yöunet, ja silloin toivon eläväni enemmän hetkessä. Olenhan nyt hyvin onnellinen.

7. Olen monissa asioissa lähellä perfektionistia, mutta toisissa asioissa taas hyvin kaukana siitä. Olen myös kovin kärsimätön. Loppujen lopuksi olen aika tylsä tyyppi. Ainiin, ja ihan kiva.

Ihania, inspiroivia blogeja on olemassa ainaskin tziljoona, ja olen tunnustuksia useille antanutkin jo (klik ja klik). Nyt laitan tunnustuksen eteenpäin hyvin erilaisin perustein kahdelle blogille. Saatte itte päättää kumman tunnustuksen haluatte. :>

1. ikomi: Kekseliäitä, värikkäitä, persoonallisia ideoita ja toteutuksia. Luen jokaisen jutun alusta loppuun, ja jään odottamaan seuraavaa kirjoitusta. Tämä blogi on jo varppina saanut useita tunnustuksia, mutta ansaitsee mielestäni tämänkin. :) Vieläkin harmittaa, etten löytänyt blogia aikaisemmin.

2. Löytölaatikko: Toisena tunnustuksen saa hieman uudempi tiheään tahtiin päivittyvä blogi. Nyt jo olen saanut blogista hauskoja ideoita, joita toivottavasti pääsen joskus toteuttamaankin. :) Jatkoa odotan innolla.

Kiitos ja kumarrus!

2 kommenttia:

  1. Hei kiitti! Menin ihan sanattomaksi, oon niin uus näissä piireissä, et nääkin on ihan uus juttu. Mä oon toistaiseksi tiheesti minipostaileva innokas blogittaja, välillä aiheen vierestä. Jaa minkä aiheen? Niimpä :D

    Mut pystyn samaistuu sun 5, 6, ja 7!
    ja kiitos myös blogivinkeistä, joihin tämä postaus vei minut :)

    VastaaPoista
  2. ihana blogi sinulla! löysin tänne tänään :).

    VastaaPoista