tiistai 19. elokuuta 2014

Yllärikankaista parit bodyt

Kas kummaa, kun kesän aikana pienen neidin vaatteiden hihat ja lahkeet on lyhentyny laatikossa! Ja mikäs sen kivempaa olisikaan kuin sadepäivinä huristella ompelukoneella menemään vauvan päikkäreiden aikana.

Ekaa kertaa elämässäni uskaltauduin tilaamaan ylläripaketin kankaita Pikku Piltistä. Vähän jänskätti, mutta paketista löytyi viisi metriä kauniita kuoseja ja värejä. Ihania joka sentti. Se tässä olikin hauskinta, että sai sellasia värejä ja kankaita, joita ei itse olisi ensimmäisenä valinnut! Vähän vaihtelua vaatekaappiin! Kaikista kankaista on jo jotain ommeltu tai leikelty tai vähintäänkin suunniteltu. Ensimmäisenä esittelyssä parit bodyt.
 Olin kyllä intona, kun paketista löytyi kisuja! Vihreän värin takia kangas jäi aiemmin tilaamatta, mutta oikeastaan tämä onkin toooosi kiva. Bodyn kaavana on jälleen Ottobren Bert, nappilista muokattuna olalle. Ruskea resori on Verson Puodista. Bodylle tein kaveriksi rennot housut Ottobren Summer sea -kaavalla lahjetta pidentäen. Tiedetään, musta on tullut tosi laiska kaavojen piirtäjä! Housujen juuri sopivan keltainen joustocollege on ostettu Metsolan alesta puoleen hintaan. Lahkeeseen hyppäsi yksi kisuista!
Hyvin on 80cm bodyssa vielä kasvunvaraa, mutta hihoja käärimällä pääsee jo käyttöön.
Toisen bodyn kanssa otin missioksi opetella nappilistan tekoa. Yllättävän helppoahan se olikin Lillaphant-blogin kuvallisten ohjeiden avulla. Neiti, kohta 9kk, protestoi kylmempiä ilmoja vihaamalla pukemista ja nappilistan avulla bodyn saa ujutettua päälle melko salakavalasti. ;) 
Kukkaset-trikoo on myös Pikku Piltin ylläripaketista ja todellisuudessa väri on kuvaa hailakampi. Mustilla resoreilla ja neppareilla sai bodyyn vähän särmää ja nyt se sopii käytettäväksi mustien peruscollarien tai aiemmin ommeltujen mu-va leggarien kanssa.
Mahtavia nämä "sovituskuvat": otat parikymmentä kuvaa, joista yhdessäkään ei näy vaate kunnolla. Suurimmassa osassa on ohi vilahtava hiustupsu tai vimmatusti viuhtoivat kädet. Ihana touhottaja!

3 kommenttia:

  1. Mulla on tytöllä kans samanmoinen monitoiminalle-lelu.. Ankarassa käytössä ollut jo vuoden :)

    VastaaPoista