lauantai 14. joulukuuta 2013

Vaunuverho

Kaikilla on mahtavat joulukalenteriviritykset blogeissaan, mutta mun ajatukset (ja samalla bloginkin aihepiirit) ne vaan pyörii vauvahöpötyksissä! :) Mutta hei, kuvissa sentään näkkyy joulukuusi ja kynttelikkö! Ja joulunpunaista väriä!

Eilen päästiin vihdoin vauvelin kanssa pienelle vaunulenkille, jee! Samalla muistin kuvata muutama viikko sitten tekemäni vaunuverhon.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan otin vaunuista vähän mittoja, leikkasin kaksi samanlaista kappaletta trikoota, ompelin yhteen oikeat puolet vastakkain, käänsin kääntöaukosta, laitoin purjerenkaat ja niihin monitoimirenkaat. Viimeinen vaihe eli kääntöaukon ompelu umpeen on näköjään vielä tekemättä hups!

Punaiselle puolelle applikoin vielä mustasta velourista Bambin ja perhosen. Bambin siluetin jäljensin läppärin näytöltä netistä löytämästäni kuvasta. Koneella applikointi on mulle vielä aika uutta, mutta onneksi musta kangas ja musta lanka on aika armollista! Ja yllättävän hyvinhän tuo onnistui.
Pilkulliset trikoot ja musta velour on ostettu Eurokankaasta ja monitoimirenkaat Oulun Baby Stylesta. Pikkasen pään vaivaa meinas tuottaa purjerenkaiden kiinnitys, koska trikooseen tehty reikä venyi aina sen verran, että purjerengas pääsi lipsahtamaan pois (ai mikä tukikangas?). Lopulta hakkasin vasaralla rekaat niin lituskoiksi, että luulis pysyvän! Pikkasen kyllä viimisillään raskaana vasaralla täysiä paukuttaessa alko jänskättää synnytyksen käynnistyminen, vaan onneksi neiti pysyi mahassa sovittuun päivämäärään asti! :D

 Sisällä otetussa kuvassa näkkyy myös verhon toinen puoli. Onpahan vähän miehekkäämpi, jos mies ei jonakin päivänä ole aivan Bambi ja perhonen -tuulella. ;) Kuvassa näkkyy myös, miten ihanan sydämellinen kantokoppa vaunuissa on. Ihastuin vaunuihin kesällä ihan täysin, ja onneksi olivat vielä hyvässä alennuksessakin. 
Vaunulenkin ajan verho pysyi hyvin paikallaan: suojasi tuulelta mutta alakulmiin jäi sopivat raot ilman kulkemiselle. Ajattelin vielä varmuuden vuoksi kiinnittää alanurkkiin nauhat, joilla verhon saa solmittua aisaan esim. päikkäreiden ajaksi.
 
Ps. Tytöllä on kuvassa mun vanha talvilakki päässä. :) Villasukat ja lapaset sentään on mun tekemät, mutta tietenkään en muistanut niitä kuvata samalla!

9 kommenttia:

  1. Saapikin pyöriä vauvan ympärillä! :) kauniin verhon olet tehnyt! Minua alkoi hillittömästi hihityttää mielikuva vasaralla paukuttamisesta :D

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihana verho ja ihana kangas kopassakin, ja niin söpösti pikkuinen siellä uneksii <3

    VastaaPoista
  3. Siskoni osti tuollaisen vaunuverhon ja makso aivan liian paljon siitä, huhu. Toi sun tekemä on paljon kauniinpi aplikointineen.

    VastaaPoista
  4. Onpas tosi kätevä ja nätti verho! Täähän ois vaikka hyvä idea lahjaksi. Ja kyllä on tuo pikkunenkin niin kovin suloinen. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana verho! Ja söpö koppa sekä vauva <3

    VastaaPoista
  6. Oi, niin suloinen pieni! Niinhän niiden ajatusten kuuluukin pyöriä tuollaisessa ihanassa pienessä tuhisijassa!

    VastaaPoista
  7. Suloinen vaunuverho ja ihana ipana sen takana <3

    VastaaPoista
  8. Siis aivan ihana verho ja muutenkin ihania juttuja täällä...jään seuraamaan :)

    VastaaPoista