sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isyyspakkaus 2013

Kuluvien kuukausien aikana on jänskäilty, että ehtiikö mun mies isänpäivän viettoon tänä vuonna. No ei ehtinyt, mutta halusin kumminkin tehdä viittä vaille valmiille isälle ylläriksi isyyspakkauksen vuosimallia 2013. :)

Kuten aiemmin on tullut mainittua, mies saattaa vähän tykätä Star Warsista. Ja se saattaa vähän näkyä myös isyyspakkauksen sisällössä. Itse tehty osio koostui universumin cooleimmasta ruokalapusta ja katu-uskottavista pukluräteistä. Inspiraatio iski eräänä aamuna klo 6:30, eikä se sitten muu auttanut ku kaivaa ompelukone esille!
Ruokalapun kaavaan katoin mallia äitiyspakkauksen matkassa tulleesta ruokalapusta, leikkelin kankaat, huolittelin ja kanttasin. Kiinnitys toimii tarranauhalla.
Pukluräteissä toinen puoli on Star Wars -puuvillaa ja toinen puoli laatikosta löytynyttä velouria. Kaikki Star Wars -tilkut olen tilannut Etsystä.
Oli paketissa sitten muutakin, kuten perinteinen isänpäiväpaita (Etsystä)...
 
 ...daddys young apprentice -body (Etsystä), Sisua (hormonihuuruisen vaimon kestämiseen), Batterya (tilanteisiin, joissa akut on loppu), Buranaa (varpajaisten jälkeiseen aamuun)...
Ideoita olis ollut vaikka millä mitalla, mutta tuli nyt tälläinen Tähtien sota ja syötävä -painotteinen. :) Tuleva isä oli kuitenkin otettu ja enemmän tämä oli hänelle mieleen, kuin "I love daddy" -tyyliset vauvahepeneet.

Tämän myötä kivaa isänpäivää kaikille iseille ja tulevillekin sellaisille!

13 kommenttia:

  1. Onpa ihan tosi mahtava paketti! Wau! May the force be with your daddy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mustakin tää oli niin huippu, etten melkeen malttanut oottaa isänpäivään paketin antaakseni!

      Poista
  2. Vaikka en Star Wars-fani itse olekaan niin wau toi kangas! Ihania ei niin perinteisiä vauvajuttuja ja muutenkin hyvä idea koko paketti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi kangas oli kans tyylikästä. Tilasin Etsystä sellasen mixin, jossa oli viittä eri SW-kangasta pikku-palaset. Pari kangasta jäi vielä kokonaan käyttämättä, joten saa nähdä, mitä niistä keksin!

      Poista
  3. Ihana idea! :) Mullakin oli silloin tarkoituksena, mutta en saanut aikaiseksi. Kyllä noilla räteillä kehtaa puklua pyyhkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taas muistaakseni oli ne huiput mummuus-pakkaukset? Määkin uskon, että mies pikkasen mieluummin nuilla räteillä kehtaa pyyhkiä oksua ku jollain hempeellä kuviorätillä. ;)

      Poista
  4. Ihan mahtava lahjaidea! Ja jänskään täällä jo teidän puolesta milloin teidän vaaveli ilmestyy tähän maailmaan :) Ihania loppuodotuksen hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Mikäs tässä odotellessa, kun olo ja fiilikset ovat pääasiassa mitä mainiopimmat! Meillä vähän suunnitelmiin tuli muutosta, joten melko varmasti jo tiedetään milloin pikkuisen saa syliin. Sanotaanko vaikka, ettei enää kauaa tarvitse odotella. ;)

      Poista
  5. Täällä yx ei-äiti-ihminenkin piristy noin ihanan persoonallisista isyyspakkauskamppeista!!!Upeeta!!!Sulla
    on tosi piristävä blogi!!!Masennus väistyy kun tätä kattelee!!Tsemppiä vauvelin loppuodotukseen multakin!!!!

    VastaaPoista
  6. Onpas hauska paketti, hymy huulilla tätä lueskelin. Tuota ideaa ois voinu itekki hyödyntää "muutaman" lapsen äitinä, mutta eipä oo tullu tehtyä.

    VastaaPoista