maanantai 16. syyskuuta 2013

Möökö-villatakki

Hiphei! Päivitystahtihan se kiihtyy kiihtymistään, kun edellisestä päivityksestä on vaan öö..kolme viikkoa. Aika moni jo keksikin, että eläinpalasista tullee jossain vaiheessa pikkuinen peitto. Vielä on kuitenkin ne tylsät ja pitkälliset reunakerrokset tekemättä, joten ennen sitä jotain muuta. Nimittäin aivan valtavan söpö ja pikkuruinen villatakki!
Tein villatakin nokkelalla Offset Wraplan -mallilla, joka oli tälläiselle villatakkialoittelijallekin selkeä ja helppo ohje. Pikkasen särmää ja piristystä lisäsin virkkaamalla Möökön Mutturallan ohjeen mukaan. Vielä aprikoin, että virkkaisinko Möökölle yhden hampaan tai kielen suusta roikkumaan, nämä on näitä elämän suuria päätöksiä! :D Dementia iskee, kun en nyt ole enää aivan varma langasta tai puikoistakaan, mutta muistaakseni takki on Hjertegarnin Mini vitalia 3,5 millin puikoilla. Möökö on virkattu satunnaisista laatikosta löytyneistä langoista (olisikohan musta ainakin Novitan ticoticoa). Napit ovat melko massiiviset, koska en tajunnut vauvaneuleiden olevan näin säälittävän pieniä!
Kaikista hauskinta tässä villatakissa ja tulevassa eläinsatupeitossakin on, että ne jää meidän kotiin odottelemaan käyttäjäänsä! :) On nimittäin viime kuukausina neulontanäkymä saanut vähän uutta muhkeutta.
 Kuvasta näkyy myöskin se, että seuraava neule on jo hyvää matkaa valmistumassa!

35 kommenttia:

  1. Ihana möökö ja paljon onnea masun alle :)

    VastaaPoista
  2. Ihana neuletakki!! Ja onnea tulevasta perheen lisäyksestä! <3

    VastaaPoista
  3. Todella ihana möökö- takki ja aivan hurjasti onnea takin tulevan saajan johdosta :D

    -veera-

    VastaaPoista
  4. Vallan hurmaava villatakki ja hurjasti onnea odotukseen =)

    VastaaPoista
  5. Möökö on ihan huippu. Ihana! Ja onpa mukavaa, että se jää "omaan" käyttöön :) .

    VastaaPoista
  6. Ihana villatakki! Mulle kävi nappien kanssa ihan samalla tavalla kun tein ekaa vauvavillatakkia... Mutta kokemus opettaa. :)

    VastaaPoista
  7. Aivan hillittömän ihana neuletakki! :D Aivan ylisöpö tuo Möökö, pitäisköhän tehdä kummitytölle tuollainen... :)
    Paljon paljon onnea tulevan pikkuisen johdosta! Nauti odotusajastakin :)

    Niin ja hei kiva kun bloggailet taas :)

    VastaaPoista
  8. Onpa kyllä ihana neule tulossa! Ja paljon onnea odotukseen, ihanaa!

    VastaaPoista
  9. Siis aivan ihanan pirteä takki ja ihana uutinen! :) Onnea!

    VastaaPoista
  10. Ihana ja hauska neuletakki - ja onnea tulevan vauvan johdosta!

    VastaaPoista
  11. Onpa riemastuttava neuletakki! Onnellista odotusta :-)

    VastaaPoista
  12. Ihana takki! Suloista odotusaikaa. :-)

    VastaaPoista
  13. Onnea! ja tosissaan, valtavan ihana ja söpö möökö! Ja napit on just ööh, nappivalinta! :-D

    VastaaPoista
  14. Kaunis neulontanäkymä! Onnellista odotusta ja aivan ihana villatakki!

    VastaaPoista
  15. On kyllä mainio möökö ja onnea täältäkin masulle! Kyllähän tuollainen möökötakki kävisi hyvin parikymppisellekin, eikö?

    VastaaPoista
  16. Apua miten suloisen ihana neuletakki!

    Mukavaa syksyä ja onnellista odotusta. :)

    VastaaPoista
  17. Eikä, ihanaa!!! Onnea! :) Ja aivan ihana takki!

    VastaaPoista
  18. Hurmaava möökötakki, vaikka napit on tosiaan aika suuret :D Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  19. Onnellista odotusta! Aivan mahtava tuo möökötakki!

    VastaaPoista
  20. Oi aivan älyttömän söpö takki! Onnellista odotusta :)

    VastaaPoista
  21. Onnea perheelisäys odotteluun <3. Ihana on kyl toi villatakki!!

    VastaaPoista
  22. Napithan ovat juuri oikean kokoiset, niistä tuli möökölle sopiva ovi! :) Nätti on takin väritys. Onnea odotukseen, sitä vähän ounastelinkin noiden eläinpalojen kohdalla... ;)

    VastaaPoista
  23. Ihania uutisia, paljon onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  24. Eikä, miten ihana takki! Mun on pakko saada kans tuommoinen puikoille! Ihanat neulomisnäköalat sulla! Onnea :)

    VastaaPoista
  25. Onnea! Saako kymmenen pistettä ja papukaijamerkin jos tietää mikä tuosta valkoisesta neuleesta tulee?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tottakai papukaijamerkki on sillä ansaittu! :) Mitäs veikkaat?

      Poista
    2. No siitä tulee ilmiselvästi Dropsin ohjeella semmoinen neuletakki/pussukka, mikä sen nimi onkaan? :) Siis pohja ummessa, mutta kädet ja huppu. Meille nimittäin kotiutui oman äidin neulomana tuo sama juuri viime viikolla. Siksi huvitti kun näin tuon ja omasta mielestäni ainakin tunnistin sen heti. Toivottavasti ei mennyt pieleen ;)

      Poista
    3. Ihan oikein bongattu! :) Neuleosiot on täällä jo valmiina, napit enää puuttuu! Ja käyttäjä.

      Poista
  26. Onnea pyöristymisestä! Allekirjoittaneella samankaltainen motivaattori ompeluun ja neulontaan :) Ideoita vaan on enemmän kun aikaa ja jaksamista toteuttaa!

    -Hanna-

    VastaaPoista
  27. Iik miten ihana takki! :) Ja hurjasti onnea masun johdosta!

    VastaaPoista
  28. Aivan ihana neuletakki, ihan liian söpö! :) Onnea maha-asukista! (vähän jälkikäteen) <3

    VastaaPoista
  29. Mun silmään osui tuo masun peittävä Miina ja Manu paita! Mahtava! Sopis hyvin työvaatteeks eskariin, lapset on suuria M&M faneja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tää on kans ihan huippu huppari (ja mahakin mahtuu)! Lähin ostaa Metsolasta samaista kangasta vauvan vaatteita varten, mut löytykin sitten Ale-rekistä alle puolella hintaa itelle huppari. Vaati kyllä konsultaatiopuhelun äitille, että onko väärin, jos 26-vuotiaalla on Miina ja Manu huppari. Äitin vastaus oli "ei tietenkään!" :D

      Löysin mää onneksi sitten palalaarista halvalla samaa kangasta myös vauvaa varten.

      Poista
  30. Aivan ihana "monsterihuppari.":)

    VastaaPoista