sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Paluu arkeen

Täällä ei edelleenkään käsityörintamalla tapahdu juuri mittään, mutta tulinpahan sanomaan moi! MOI!

Kesäloma oli ja meni, nautin kovasti! Vuokattia lukuun ottamatta en ennättänyt reissuun, mutta yritin naatiskella ja hyödyntää ihanan Oulun seudun mahdollisuuksia: kesäteatteria, eläinpuistoa, uimarantoja, kirppareita, viimeisimpänä Qstock ja tietty ennen kaikkea ystävät ja grillaus! :) Ja toki mää yritin vähän tehdä taloa ympäröivästä pellosta enemmän "puu"tarhaa muistuttavaa Paitsi että meillä on vasta yksi (omena)puu, jonka voitin viime kesänä työpaikan arpajaisista. 

Olen ollut ihan iloissani mun minikasvimaasta:
Kuten huomaatte niin siellä kasvaa salaattia, salaattia, salaattia, salaattia, salaattia ja salaattia. Ai niin kasvaa myös sitruunamelissaa, lehtipersiljaa, oreganoa, ruohosipulia ja sitten jotakin runea (tietääkö kukkaan mitä se on suomeksi?). Sitten lootan ulkopuolella on vielä pikkanen mansikkamaa, raparperi ja chilejä sinkkiämpäreissä. Oon ihan mielissään ku oon onnistunut tässä valtaisassa kasvimaaprojektissa (= tökänny yrttien taimet multaan ja nakellu salaatin siemeniä epämääräisiin riveihin sekä syöny ihan intopiukkana salaattia suurensuuret määrät), koska olen ehkä maailman onnettomin hortonomi! Ainoastaan basilika koki hieman surullisen kohtalon heti alkukesästä.

Nyt mun pitäs vielä kunnostautua käsitöiden kanssa: ehkä ikinä ei ole ollut näin hiljasta sllä rintamalla.

2 kommenttia:

  1. Jopas siellä rehottaa! :D Käsitöitähän ne ovat nuo puutarhatyötkin. ;)

    VastaaPoista