sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Välipalatöitä

Tässä on jo jonkin aikaa ollut vireillä yksi vähän isompi rojekti, joka suotuisissa olosuhteissa saattaa vapun hujakoilla valmistua. Ai hä, alkaako se opiskelijan vappu jo ensi sunnuntaina?! Lähiaikoina käsityörintamalla siis lähinnä haalarimerkkien ompelemista, ellen jälleen turvaudu liimapistooliin...

On mulla kuitenkin jotain ihan pientä valmitunutkin:
(huom. enkelipallo maatuskan naamassa :D)
Esimerkiksi täällä on tehty samanlaisia korusia pullonkorkeista. Kyllä ihmiset taas mulkoilivat omituisesti, kun eilisissä kaverin synttäri-illanistujaisissa vaadin heitä avaamaan pullot varovaisesti korkkia taittamatta. Toimitusta piti tietenkin valvoa tarkasti, minkä jälkeen jemmasin korkit taskuuni.

Maatuskaan kiinnitin jo rintaneulataustan. Orava sen sijaan oli harjoitusversio, jonka kanssa meinas mennä hermot nuita helmiä liimaillessa. Olen vähän liian suurpiirteinen noin pieneen piperrykseen! nimim. koko huone + hiukset liimassa

Eräänä iltana valmistui myös yksi tiskirätti samalla ohjeella kuin täälläkin. Nämä ovat muuten aivan oikiasti älyttömän toimivia ja toki myös tavallisia rättejä nätimpiä.

7 kommenttia:

  1. Hauska idea tuokin:)
    Harmi kun meillä ei kukaan juo kaljaa:D
    Löysin muuten askartelukaupasta markka-ajan aarteen,napinpäällystys-setin...katotaan mitä ja milloin raaskin kokeilla,kun aihioita tuli vain kuusi...

    VastaaPoista
  2. Söpöjä rintaneuloja! Tuommosia on ollu pitkään tarkotus askarrella iteki, mut ehkä joskus. :)

    VastaaPoista
  3. Annika: Kiitos! Askartelemaan vaan! :)

    Niinu: Nykyään on kyllä tosi harvassa lasiset limpparipullot, joista sais korkkeja askarteluun! :)

    Kiva, että pääset sinäkin vihdoin testaamaan nappipuuhastelua. Nyt kun sulla on se nappityökalukin valmiina voit tilata lisää nappiaihioita halvalla vaikkapa etsystä. Innostut kuitenkin! ;)

    VastaaPoista
  4. Mistä olet tuota ihanaa maatuska-kangasta hommannut?
    Sain juuri siskoltani hänen gradu-ahistuksessa virkkaamia isoäidinneliöitä kassillisen... niistä pitää kuulemma manata pahat henget pois ennen kuin voi jalostaa eteenpäin :P
    t. Kädenjälkien M

    VastaaPoista
  5. Kädenjäljet: Maatuska-kangas on tilattu Taitomaasta. Siellä sitä ei taida enää olla, mutta vastaavia olen nähnyt ainakin huutonetissä, etsyssä ja Peikon poika -nettikaupassa.

    Kylläpä nauratti tuo kertomasi juttu siskostasi - itsekin täällä juuri kokoan peittoa isoäidinneliöistä! :D Nähtävästi tehokasta sijaistoimintaa iso-G:n kirjoittamiselle!

    VastaaPoista
  6. Siis aivan ihania nuo rintaneulat. Maatuska-aihe tuntuu olevan tosi suosittu käsitöissä:) Ja tiskirättikin on kaunis, taidan kokeilla sen neulomista itsekin. Ja kiva, kun linkkasit tänne myös ohjeen ja tuon kanadalaisen sivuston, joka ainakin mulle on ihan uusi, mutta vaikuttaa kovin inspiroivalta!

    VastaaPoista
  7. Edith: Kiitos! Melkonen maatuska-buumi tuntuu kyllä olevan meneillään. :)

    Sen lisäksi, että tiskirätti on sievä ja toimiva, mallia on myös hauska neuloa!

    VastaaPoista